Ammattisisustaja, Kodinjärjestys, Sisustaja, sisustaminen, Sisustus, Sisustusblogi, sisustussuunnittelija, Yleinen

Lastenhuoneen päivitys

Meillä on kolme makuuhuonetta, jotka oli jaettu siten että lapsilla oli omat huoneet ja meillä vanhemmilla oma makuuhuone, mutta erinäisten syiden vuoksi halusin kokeilla josko lapset alkaisi nukkumaan paremmin yhteisessä huoneessa. Testattiinkin sitä ja alkoi nuoremmankin nukkuminen sujumaan paremmin, joten päätin antaa meidän huoneen, joka on talon suurin, lapsille yhteiseksi huoneeksi.

Tässä kuvia uudesta lastenhuoneesta, toteutuksessa olen käyttänyt useiden yhteistyökumppaneideni tuotteita ja tässä esittelen erityisesti Veke.fi tuotteita, joita olen käyttänyt.

Huone on vielä vähän kesken mm. ovilistat puuttuu, seinille on tulossa tavaraa ja uudet säilytyskalusteetkin on tulossa jossakin vaiheessa, mutta tässä kuitenkin tämän hetkistä tilannetta.

Laitan myöhemmin vielä ennen ja jälkeen kuvia huoneesta, koska muutos on todellakin melko suuri. Ennen täällä oli mm. takaseinällä vanha rumasti kupruuntunut ruusutapetti ja kellertävä vaatehuoneen ovi..

Sanni lasten kerrossänky

Suurimpana juttuna ja muutoksena tuli tosiaan tämä valkoinen Sanni lasten kerrossänky, tähän asti kun lapsilla oli ollut omat huoneet ja sängyt. Tästä tykkään erityisesti siksi, että tämä on kooltaan ns. normaali kerrossänkyä pienempi (70x165cm) ja jättää siten paljon enemmän tilantuntua huoneeseen ja silti meidän kaksi ja neljä vuotiaat nukkuu tässä varmasti hyvin ihan useamman vuoden! Ja jos joskus tullaan toisiin ajatuksiin yhteisestä huoneesta, tämän saa välikappaleet poistamalla kahdeksi erilliseksi sängyksi! Eli oikein oiva valinta meidän kaksikolle 🙂 saatavilla lisävarusteena myös turvalaidat alasänkyyn, meidän omat on postissa tuloillaan.

Veke.fi löytyi monia muitakin kivoja kerrossänkyjä, jotka löydät täältä.

Pöydän päälle oon laittanut liitutaulu dc-fixin, se on ollut kovin tykätty pinta 😉

Uuteen sänkyyn tarvittiin tietysti uudet patjat ja päädyin Rollo vaahtomuovipatjoihin sopivan kokonsa ja hintansa vuoksi, samalla oli hyvä päivittää lasten aluslakanat, koska Vekeltä sattui onneksi löytymään näihin pieniin patjoihin sopivia Nella muotoonommeltuja lakanoita, otin samantien molemmille sekä harmaat että valkoiset lakanat. Nää on kyllä parhaat kerrossänkyyn, helppokäyttöisyyden vuoksi (vaikken näiden viikkaamisesta niin suuresti nautikaan 😀 )

Zipit päiväpeitto

Ja jos petaamiseen haluaa oikeasti helpotusta niin suosittelen SUURESTI näitä ihania Zipit päiväpeittoja!

Ihan mielettömän kätevät ja hyvännäköiset. Se on kuin patjan ja peiton oma makuupussi 😀

Tyyny, peitto ja yövaatteet jää näppärästi vetoketjuilla suljettavan kannen alle piiloon, ja tää myös pysyy paikallaan päivän aikana, koska meillä ainakin leikitään (lue: riehutaan) sängyissäkin. Värivaihtoehtoja oli useampia, mutta itse halusin tästä sänkykokonaisuudesta mustavalkoisen, niin tää meni enemmän kuin nappiin 🙂

Mikä parasta, tää oikeesti toimii myös tuolla yläsängyssä, jossa kuitenkin on korkeat laidat molemmin puolin. Erittäin helppo ja nopea silti laittaa aamuisin ja myös avata iltaisin.

Lisäksi halusin vanhojen lastentuolien tilalle lapsille uudet kivat tuolit ja nehän löytyi – vieläpä samannäköiset kun mun uusi työtuoli (siitä lisää myöhemmin!).

Dio lastentuolit

Nää Dio lastentuolit on vaan niin kauniit! Ja yllättävän sirot ja tukevat samaan aikaan. Mä halusin valkoiset tuolit, mutta näitä saa myös mustina ja keltaisina. Muitakin vaihtoehtoja löytyi kyllä, voit katsoa ne täältä, itse jäin vielä haaveilemaan tuosta Dio lastenpöydästä…

Dio lastentuolit

Kaipasin myös uutta mattoa, jolla olisi miellyttävä leikkiä, sen lisäksi että se miellyttää silmää. Lopulta meille kotiutui tämä ihana Bell nukkamatto. Kuviointi on kiva ja sopiva lastenhuoneeseen, mutta käy myös muihin tiloihin ihan yhtä hyvin, eli ajattelin tämän kohdalla monikäyttöisyyttä. Tämä kyseinen matto on loppuunmyyty, mutta muita ihania mattoja pääset katsomaan tästä.

Bell nukkamatto
Bell nukkamatto

Tällä hetkellä säilytyskalusteina on Ikean Kallax ja Trofast sarjoja, mutta näihin on tulossa myös päivitystä myöhemmin 🙂

Sellaisia uusia ihanuuksia tällä kertaa! Mulla on päivityksen alla nyt tietysti myös nämä vanhat lastenhuoneet eli nykyiset työhuone ja meidän oma makkari, eli pysykäähän kuulolla niin näette mitä niille on tapahtunut ja tulee vielä tapahtumaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s